"HULKSTER" valvoo

Ihminen on monesti kummallinen otus. Milloin se saa tarpeeksi tietoa, mutta ei osaa käyttää sitä ja, milloin se mielestään ja pimentoon ja kiukuttelee, kun asioita ei kerrota hänelle.

Meistä jokainen on joskus törmännyt tilanteeseen, jossa meiltä kysytään jotain asiaa, muttemme juuri sillä hetkellä osaa kysymykseen vastata. Kuitenkin kysyjän poistuttua tavoittamattomiin tiedämme oikean ja jopa melko usein loistavan vastauksen esitettyyn kysymykseen. Miksi näin?

Olemmeko me jotenkin niin uppoutuneita siihen mitä teemme juuru sillä hetkellä? Vai emmekö vain halua irtautua ajattelemaan asioita kokonaisvaltaisesti? Onko meillä tarve päteä ja olla aina parhaita? Miksi me emme uskalla epäonnistua? Ratkaiseeko raha aina kaiken?

Jos edes kerran uskaltaisimme nostaa katseemme omista varpaistamme ja katsoa ympärillemme ilman suojalaseja, niin huomaisimme miten monimuotoinen ja haastava maailma meitä ympäröi aivan käsiemme ulottuvilla. Tuolla pienellä liikkeellä saisimme kaipaamaamme huomiota ja pystyisimme itse osoittamaan muille kuinka tarpeellisia ja tärkeitä he ovat. Samalla huomaisimme, miten maailma kutistuu ja pelko virheistä pikkuhiljaa hälvenee. Mehän olemme kuitenkin kaikki vain ihmisiä.

Yritysmaailmassa raha on kaiken alku, itsetarkoitus ja loppu. Ilman rahaa ei kannata edes yrittää. Toisaalta ilman yrittämistä ei tule rahaa. Melkoinen oravanpyörä pyöritettäväksi ihmisen henkilökohtaisena taakkana. Eikä siitä moni selviäkään. Yritystoiminnassa ei kuitenkaan mitään voi tehdä ajattelematta ensin rahaa ja sitten vasta ihmistä. Kuitenkin meidän jokaisen olisi muistettava heittä se bisnesnainen tai -mies nurkkaan saapuessamme kotiin ja perheen luokse. Ystäviäkään ei voi mitata rahassa. Myös työelämässä pitää uskaltaa joskus ajatella asiakasta, kumppania, pomoa tai työkaveria vain ihmisenä. Tuolloin moni asia helpottuu ja luontuu kuin itsestään.

Aivan sama pätee asuntoyhtiön toiminnassa. Isännöitsijä joutuu joka hetki työssään miettimään, miten palvelee asiakkaansa asukkaita tai osakkaita ihmisenä, ja miten huomioida heidän sosiaaliset sekä taloudelliset tarpeet ja resurssit. Taloyhtiön hallituksen on kaiken humaanin toiminnan rinnalla muistettava se tosiasia, että se on kuitenkin viimekädessä se taho, joka vastaa yhtiölle ja sen omistajille asioiden toimimisesta. Kiinteistöhuollon henkilöstön rooli on kaikkea edellä mainittua, mutta myös raakaa bisnestä. TYötä tehdään asiakkaan ehdoilla ja vaatimuksesta. Taloyhtiössä työskenneltäessä on otettava myös asukkaat huomioon, ajateltava heitä ihmisinä. Huoltomiehen tai siivoojan työ on raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja meidän työn tilaajien sekä työnantajien tulisi muistaa, että hekin ovat vain ihmisiä.

Katsotaan vierustoveria silmiin ja sanotaan moi. Miten hyvältä se tuntuukaan ja kuinka paljon se auttaa meitä jaksamaan. Tässä rahan hallitsemassa maailmassa yritetään muistaa miten tärkeää on kohdata ihminen juuri sellaisena kuin itse on. Ja ennen kaikkea miten tärkeää on hyväksyä se toinen ihminen juuri sellaisena kuin hän on.

Kun seuraavan kerran tapaamme, katsotaan ylös, toisiimme ja sanotaan moi.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään milloin viimeksi teit jotain sellaista, josta et odottanut saavasi minkäänlaista korvausta?

Harva meistä koskaan onnistuu toteutttamaan vilpitöntä toisen auttamista ja toisen hyväksi tekemistä ilman, että odottaa jonkinlaista vastapalvelusta.

Muistan lapsuudestani tapauksen kun olin mummoni kanssa koulun jälkeen paikallisessa kyläkaupassa. Mummoni teki ostoksiaan perheensä tarpeiden täyttämiseksi ja siinä sivussa koriin taisi livahtaa myös makeispussi lapsenlapselle annettavaksi. Tästä huolimatta kyläkauppaa pitänyt rouva kutsui minut tiskille ja ojensi pienen pussin, jossa ole erilaisia makeisia ja oli sekaan eksynyt pieni lelukin. Pienenä poikana en osannut edes kiittää kauppiasta tuosta lahjasta, mutta siitä huolimatta muutamaa viikkoa myöhemmin sain jälleen pikkupussin mukaani.

Kustannus lahjasta ei kyläkaupalle varmaankaan ollut suuri, mutta kuinka moni paikallinen lapsi sai samanlaisen lahjan. Ajat muuttuivat ja pieni kyläkauppa joutui sulkemaan ovensa suurten markettien paineessa. Koskaan en kuullut kauppiasrouvan murehtivan sitä, miten hän jakoi lapsille lahjoja, muttei saanut vastineeksi mitään. Uskoisin että hänelle oli tarkeää vain saada aikaan hyvää mieltä lapsille.

Näin nykypäivän kiireisinä aikoina ei osaa edes ajatella, miten jokin pieni teko; oven avaaminen, vanhuksen saattaminen kadun yli, hyvän huomenen toivotus tai kahvin kaataminen työkaverille tauolla saa toisen hyvälle mielelle. En aina itsekään huomaa niitä pieniä asioita joita voisin oman vaimoni tai työkavereideni eteen tehdä, mutta aivan varmasti muistan mitä heidän pitäisi tehdä minun vuokseni.

Olen tehnyt itselleni pienen lupauksen, jossa olen päättänyt pyrkiä tekemään joka päivä jonkin hyvän teon jonkin toisen ihmisen hyväksi. Pyytämättä vastapalvelusta. Helppoa se ei tule olemaan, ainakaan nyt kun sen kerron julkisesti, koska teitä ottajia on paljon. Joku teistä jää odottamaan tuota tekoa viikoiksi tai kuukausiksi, mutta kyllä sinunkin vuorosi tulee. Usko vain.

Rakennetaan tästä päivästä eilistä parempi ja annetaan itsestämme pieni ripaus huomiselle.