Arkistot: Heinäkuu 2009

17.07.2009

Pysyvä linkki 21:46:25, kirjoittaja mikatupa Sähköposti , 489 sanaa   Finnish (FI)
Kategoriat: Yleinen

Kesäfestarin naapurissa

On taas se viikonloppu, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin musiikin ystävät kokoontuvat Hämeenlinnan Linnan puistoon kuulemaan kotimaan kovimpaan kärkeen kuuluvia rockartisteja ja -bändejä. Tänä vuonna järjestäjät ovat luvanneet huolehtia meidän naapureiden hyvinvoinnista ja omistamiemme kiinteistöjen turvallisuudesta paremmin kuin koskaan aiemmin. Paikalle odotetaan jälleen kerran ennätysyleisöä, mikä tuo tullessaan melkoisen haasteen tilaisuuden järjestäjille.

"Juu ja joo, me huolehdimme siitä, että tontillanne on koko ajan vähintään kaksi järjestyksenvalvojaa. Sen lisäksi aluetta partioi ennätysmäärä järjestyksenvalvojia turvaamassa alueen asukkaita ja heidän kiinteistöjään." Näin minulle lupasi sekä Emilia Mikkola että Mika Hamid vielä kuukausi ennen festaria. Jo alku vuodesta aloitimme ajatusten vaihdon tapahtumasta ja keskusteluissa kävi esillä yhtenä vaihtoehtona tonttime aitaaminen, kuten on tehty parin korttelin päässä oleville puutaloille. Paikallisen poliisin mielestä tämä ei kuitenkaan ole tarpeen, koska suurin osa paikalle tulevista kulkee muita reittejä.

Niinpä. Kello 16.00 perjantaina 17.7. herran vuonna 2009. Tulen töistä kotiin ja festari alkaa puolen tunnin päästä. Alueelle luvattuja järjestyksenvalvojia ei näy pihalla eikä muuallakaan. Olisin vain vaihtanut muutaman sanan kavereiden kanssa ihan vaan yhteistyön merkeissä. No ehkä myöhemmin illalla. Voi kun kaikki olisi niin ruusuista kuin järjestäjät kuvittelevat. Koko festivaalin historian ajan taloyhtiömme on joutunut kärsimään sotkuista, ulosteista, rikotusta omaisuudesta ja metelistä. Eikä tämäkään vuosi näytä olevan poikkeus.

En ehdi kunnolla edes oman portaan eteen, kun jo ensimmäiset festarikävijät karauttavat talon pihaan fillareillaan ja jättävät ne meidän pyörätelineeseen poistuen huudellen kohti festarialuetta. No mitäs parista fillarista, kun paria tuntia myöhemmin pihaan on tungettu muutama ylimääräinen auto. Ja tietenkin luvattomasti. Antaa nyt olla, ei ne siin käuitenkaan kauaa ole, ja eihän tuolla paikalla koskaan ole asukkaan autoa. Ja toisaalta eihän tuo toinenkaan estä muuta kuin pelastuslaitoksen tulon pihaan, joten olkoon.

Vaan kuinkas ollakaan. Aiempina vuosina on pitänyt odottaa lauantai-iltaan myöhään ennen kuin pihalla alkaa ihan tosissaan tapahtua. Mutta ei tänä vuonna. Festari ei ole kunnolla ehtinyt alkaakaan, kun jo ensimmäiset käyttävät pihapensaitamme käymälöinä. Ja mitä tekee järjestyksenvalvoja. Ei mitään, kun sitä ei ole missään, vaikka niin oli luvattu. Ja mitä auttaa paikalle hälytetty poliisi, kun edes tunti puhelun jälkeen ei näy ketään.

Tarinan opetus on toivottavasti se, että ensi vuonna palkkaamme taloyhtiön kustannuksella omat järjestyksenvalvoja ja aitaamme tontin oli virkavalta mitämieltä tahansa. Pitänee vain toivoa, että Hämeenlinnan kaupunki ja festivaalin järjestäjät olöisivat niin myötämielisiä, että osallistuisivat edes hiukan kustannuksiin. Tuskinpa kuitenkaan, mutta ainahan voi toivoa.

Ai niin, festarit jatkuvat vielä tänään tuonne puoleen yöhön ja huominen lisää, joten tuskinpa vahingot tähän jäävät.

 
Heinäkuu 2009
Ma Ti Ke To Pe La Su
 << < Nykyinen> >>
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31    

Mika Tupalan henkilökohtainen blogi. Koettakaa kestää.

Haku

Kategoriat

powered by b2evolution free blog software

b2evolution skin design by François / Evo Factory / Foppe Hemminga.