| Kesäfestarin naapurissa » |
Kesä alkaa sitten lähestyä loppuaan ja lomat on lusittu.![]()
Joskus sitä vaan miettii, millaista olisi viettää oikein kunnon loma. Siis tyyliin pari kolme kuukautta putkeen, josta vähintään kuukausi sellaista aikaa, ettei tulisi mitään tekemistä, vaan saisi loikoilla ja laiskotella. Juupa juu. Olisihan se aikaa, mutta ei minulle.
Takana on kolmen viikon "putki", josta ensimmäinen meni lomaillessa vaimon kanssa. Vietimme oikein kesäloman ja kuljeskelimme kahdestaan kaupungilla, söimme ulkona ja olimme kahden. Ilman huolta huomisesta saati sitten eilisestä. Tuo viikko tuntui lämpimältä eikä vain ilmojen puolesta. Se oli sitä LAATUAIKAA. Kiitos rakkaalle vaimolleni.
En minä kuitenkaan pitkään moista jaksaisi. Enkä tarkoita vaimoani vaan joutenoloa. Enhän ole mikään robottikaan, joka tauotta vääntää hommia, mutta pientä askaretta pitää olla kaiken aikaa. Toisella viikolla sitten pääsin toteuttamaan itseäni, kun sain remontoida taloyhtiömme saunan ovet. Hommaa piisasi ja kiitostakin tuli. Taas oli mieli hyvä, kun oli onnistunut tuottamaan mielihyvää muillekin.
Kaksi jälkimmäistä lomaviikkoa kului sitten muissa töissä, mutta ilman kiirettä ja turhaa stressiä. Oli se sitten mukavaa. Tasainen puurtaminen ja tieto siitä, että työpäivä päättyy, kun itse haluaa. Mutta oli se vaan mukava palata sorvin ääreenkin tietäen, että tuleva syksy toisi kiirettä mukanaan.
Sainpahan nauttia lomastani juuri sillä tavalla kuin olen lomaani halunnut viettää. Ilman kiirettä ja murhetta seuraavasta hommasta. Se oli lomaa se.
b2evo skin design by François / Evo Factory / Foppe Hemminga.