"HULKSTER" valvoo

Kesä alkaa sitten lähestyä loppuaan ja lomat on lusittu.

Joskus sitä vaan miettii, millaista olisi viettää oikein kunnon loma. Siis tyyliin pari kolme kuukautta putkeen, josta vähintään kuukausi sellaista aikaa, ettei tulisi mitään tekemistä, vaan saisi loikoilla ja laiskotella. Juupa juu. Olisihan se aikaa, mutta ei minulle.

Takana on kolmen viikon "putki", josta ensimmäinen meni lomaillessa vaimon kanssa. Vietimme oikein kesäloman ja kuljeskelimme kahdestaan kaupungilla, söimme ulkona ja olimme kahden. Ilman huolta huomisesta saati sitten eilisestä. Tuo viikko tuntui lämpimältä eikä vain ilmojen puolesta. Se oli sitä LAATUAIKAA. Kiitos rakkaalle vaimolleni.

En minä kuitenkaan pitkään moista jaksaisi. Enkä tarkoita vaimoani vaan joutenoloa. Enhän ole mikään robottikaan, joka tauotta vääntää hommia, mutta pientä askaretta pitää olla kaiken aikaa. Toisella viikolla sitten pääsin toteuttamaan itseäni, kun sain remontoida taloyhtiömme saunan ovet. Hommaa piisasi ja kiitostakin tuli. Taas oli mieli hyvä, kun oli onnistunut tuottamaan mielihyvää muillekin.

Kaksi jälkimmäistä lomaviikkoa kului sitten muissa töissä, mutta ilman kiirettä ja turhaa stressiä. Oli se sitten mukavaa. Tasainen puurtaminen ja tieto siitä, että työpäivä päättyy, kun itse haluaa. Mutta oli se vaan mukava palata sorvin ääreenkin tietäen, että tuleva syksy toisi kiirettä mukanaan.

Sainpahan nauttia lomastani juuri sillä tavalla kuin olen lomaani halunnut viettää. Ilman kiirettä ja murhetta seuraavasta hommasta. Se oli lomaa se.

On taas se viikonloppu, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin musiikin ystävät kokoontuvat Hämeenlinnan Linnan puistoon kuulemaan kotimaan kovimpaan kärkeen kuuluvia rockartisteja ja -bändejä. Tänä vuonna järjestäjät ovat luvanneet huolehtia meidän naapureiden hyvinvoinnista ja omistamiemme kiinteistöjen turvallisuudesta paremmin kuin koskaan aiemmin. Paikalle odotetaan jälleen kerran ennätysyleisöä, mikä tuo tullessaan melkoisen haasteen tilaisuuden järjestäjille.

"Juu ja joo, me huolehdimme siitä, että tontillanne on koko ajan vähintään kaksi järjestyksenvalvojaa. Sen lisäksi aluetta partioi ennätysmäärä järjestyksenvalvojia turvaamassa alueen asukkaita ja heidän kiinteistöjään." Näin minulle lupasi sekä Emilia Mikkola että Mika Hamid vielä kuukausi ennen festaria. Jo alku vuodesta aloitimme ajatusten vaihdon tapahtumasta ja keskusteluissa kävi esillä yhtenä vaihtoehtona tonttime aitaaminen, kuten on tehty parin korttelin päässä oleville puutaloille. Paikallisen poliisin mielestä tämä ei kuitenkaan ole tarpeen, koska suurin osa paikalle tulevista kulkee muita reittejä.

Niinpä. Kello 16.00 perjantaina 17.7. herran vuonna 2009. Tulen töistä kotiin ja festari alkaa puolen tunnin päästä. Alueelle luvattuja järjestyksenvalvojia ei näy pihalla eikä muuallakaan. Olisin vain vaihtanut muutaman sanan kavereiden kanssa ihan vaan yhteistyön merkeissä. No ehkä myöhemmin illalla. Voi kun kaikki olisi niin ruusuista kuin järjestäjät kuvittelevat. Koko festivaalin historian ajan taloyhtiömme on joutunut kärsimään sotkuista, ulosteista, rikotusta omaisuudesta ja metelistä. Eikä tämäkään vuosi näytä olevan poikkeus.

En ehdi kunnolla edes oman portaan eteen, kun jo ensimmäiset festarikävijät karauttavat talon pihaan fillareillaan ja jättävät ne meidän pyörätelineeseen poistuen huudellen kohti festarialuetta. No mitäs parista fillarista, kun paria tuntia myöhemmin pihaan on tungettu muutama ylimääräinen auto. Ja tietenkin luvattomasti. Antaa nyt olla, ei ne siin käuitenkaan kauaa ole, ja eihän tuolla paikalla koskaan ole asukkaan autoa. Ja toisaalta eihän tuo toinenkaan estä muuta kuin pelastuslaitoksen tulon pihaan, joten olkoon.

Vaan kuinkas ollakaan. Aiempina vuosina on pitänyt odottaa lauantai-iltaan myöhään ennen kuin pihalla alkaa ihan tosissaan tapahtua. Mutta ei tänä vuonna. Festari ei ole kunnolla ehtinyt alkaakaan, kun jo ensimmäiset käyttävät pihapensaitamme käymälöinä. Ja mitä tekee järjestyksenvalvoja. Ei mitään, kun sitä ei ole missään, vaikka niin oli luvattu. Ja mitä auttaa paikalle hälytetty poliisi, kun edes tunti puhelun jälkeen ei näy ketään.

Tarinan opetus on toivottavasti se, että ensi vuonna palkkaamme taloyhtiön kustannuksella omat järjestyksenvalvoja ja aitaamme tontin oli virkavalta mitämieltä tahansa. Pitänee vain toivoa, että Hämeenlinnan kaupunki ja festivaalin järjestäjät olöisivat niin myötämielisiä, että osallistuisivat edes hiukan kustannuksiin. Tuskinpa kuitenkaan, mutta ainahan voi toivoa.

Ai niin, festarit jatkuvat vielä tänään tuonne puoleen yöhön ja huominen lisää, joten tuskinpa vahingot tähän jäävät.

Taas on tullut juhannus ja kesäloma alkaa. Tällä kertaa se on melkoisesti lyhyempi kuin monina vuosina aiemmin, vain 3 viikkoa. Siinä menee koko kertymä ja hiukan ylikin, mutta koetetaan kestää.

Moni varmasti ajattelee, että onhan sitä tuossakin, itse en saa lomaa laisinkaan. Kyllähän 3 viikkoa on ihan hyvin ottaen huomioon sen, että tänä päivänä on paljon pätkätyöläisiä, joille ei kerry vuosilomaa laisinkaan. Tai jos kertyykin, niin saavat pitää sen viikon pätkissä.

Itselleni loma tuli tällä kertaa oikeaan aikaan. Alkoi jo tuntua siltä, että tarvitsee omaa aikaa ja varsinkin aikaa omalle puolisolle. Viimeinen vuosi on ollut melkoista myllerrystä. Uusi työpaikka, kokonaan uusi ala ja monia sellaisia toimintamalleja ja toimintoja, joihin ei ollut aiemmassa elämässä törmännyt. Jos joku olisi tullut 2008 toukokuussa kysymään, että onko tulevaisuudessa odotettavissa suuria muutoksia ja haasteita, niin tuskin kukaan olisi osannut odottaa sitä talouden taantuman tuomaa tilanteiden ryöppyä, joka syksyllä ja talvella koettiin.

Kyllä siinä itsekin joutui miettimään, että mitenkäs se jatko, kun työsuhde ei kumminkaan ollut kuin muutaman kuukauden mittainen ja talossa oli pidempään palvelleita. Onni kuitenkin oli omalla kohdalla ja sain paikkani pitää, mutta tulihan siinä tuoreelle kaverille paljon opittavaa. Väen vähennysten myötä laitettiin hommat jakoon ja jokainen sai osansa poistuvien tehtävistä. Tietenkin toimintaa kehitettiin ja prosesseja pyrittiin suoristamaan. Siinä saatiin onneksi monesta kohtaa karsittua turhia rönsyjä pois. No nyt on sitten perusasiat suunnilleen opittu ja pystyn työni hoitamaan.

Tietenkin sitten kevät toi mukanaan uusia haasteita, kun tietojärjestelmien kehitystä jatkettiin. Siinä sivussa sitten yritys hankki itselleen uudet toimitilat, joiden saneeraus aloitetaan juhannuksen jälkeen. Viimeinen kuukausi on tutkittu ja selvitelty urakoiden vaihtoehtoja. Suunniteltu tilojen käyttöä ja väännetty budjettia. Tietenkin samalla hoidettu muutkin hommat. Kuormitus on ollut melkoinen ja olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani tämän lyhyen, mutta tuiki tarpeellisen loman väliin.

Nyt vaan nautitaan Suomen kauniista kesästä ja narrataan säänhaltijaa heittämään pilvet naapurin tontille.

Hauskaa kesää ja muistakaa rentoutua.

Vuosia sitten opintojen päätyttyä siirryin työelämän pariin. Ensimmäisinä päivinä into oli suuri ja luottamus omaan osaamiseen oli korkealla. Olihan työpaikkani rakennuksilla ja jo pienestä pitäen olin ollut isäni mukana "töissä" rakennuksilla. Paljon oli pienen pojan mieleen jäänyt, mutta kuten niin usein sain nytkin huomata, että pelkästään katsomalla ei asioita opita.

Ensimmäisenä työpäivänäni odotin, että saisin jonkin hienon ja hohdokkaan tehtävän. Olenhan ammattilainen. Vähintään timpurin tai mittamiehen hommahan minulle kuului. Vaan mitenkäs kävikään. Pojalle lyötiin lapio käteen ja sanottiin, että meneppäs kaivamaan tuota sadevesiviemärin ojaa, niin saadaan sekin kuntoon. No pohjalta sitä huipulle noustaan, joten ei muuta kuin lapio matkaan ja hommiin.

Siinä sitä sitten kökötettiin perustusten juurella lapio kourassa ja katseltiin, että eihän tuolla lapiolla mitään tee. Pienimmät kivet olivat nyrkin kokoisia ja suurimmat lähes pään kokoisia. Lapioi niitä sitten. Ei siin muuta kuin käsin kiviin kiinni ja kasalle kaivannon reunalle ja siitä sitten kottikärryillä tontin rajalle. Kun sitten masto näytti siltä, että lapiollekin olisi käyttöä, niin ensimmäinen isku maahan kertoi, että pitkälle ei lapiolla mennä. Kiveen kapsahti.

Siinä sitä sitten lapioitiin ja kärrättiin soraa, kiviä ja muuta moskaa muutama kuukausi. Pikkuhiljaa opittiin rakennustyömaan ja varsinkin rakennustyöläisten tavoille. Puolen vuoden jälkeen olin jo päässyt raudoittajan apupojaksi. Se vasta oli jotain. Tosimiehethän vääntävät rautaa salillakin. Kyllä nyt haba kasvaa. Juupajuu, niin kasvaa. Tartut 20 milliseen harjateräkseen ja nykäiset... no tule nyt... rrkele tulethan sä sieltä. Ja ei mitään. Rauta ei liiku ja miehen alku on ihmeissään; enhän mä nyt näin heikko ole.

Kokenut raudoittaja oli seurannut episodia sivusta ja mielessään tuumaillut, että antaa pojan kokeilla, ehkä se oppii jotain. No vartin riuhtomisen jälkeen ei tainnut homma edetä, kun "opettaja" otti ja tuli aukaisemaan harjateräsnipun sidelangat. Eipä ollut kovin välkky kaveri, mitäköhän tuostakin tulee?

Muutama tuhat kiloa terästä ja satoja kiloja rautalankaa myöhemmin tuo nuori sälli oli oppinut jo tekemään hommia. Sen oli huomannut työnantajakin, joka tarjosi jo "sisähommia". Poika pääsi timpuriporukan apupojaksi kantamaan patikkaa ja lautaa sisään ja ulos. Ensin timpureille pätkittäväksi ja naulattavaksi, ja sitten myöhemmin pätkittynä ja naulaisen roskalavalle. Urakehitys huipussaan, puhdasta tavaraa sisään ja likaista ulos; ihan kuin isojen poikien jutuissa naistentansseissa.

Vuosia kului ja hommat vaihtui. Ensin puusepän verstaaseen taiteovia valmistamaan ja sitten takaisin rakennuksille. Sieltä sitten sisustusalan liikkeeseen myyjäksi ja aikanaan osastonhoitajaksi. Samaan aikaan opiskeltiin myyntiä, markkinointia ja taloudenpitoa, sekä myöhemmin tietotekniikkaa. Hullu mies sanoivat monet kaverit. Mitä hemmettiä sä istut illat koulussa, kun sulla on jo hyvä duuni. Lähde messiin ja mennään baanalle. No se ei ollut minun juttuni. Istuin mieluummin koulun penkillä oppimassa jotain uutta ja ihan muuta kuin, mitä tein työkseni. Ajatuksena hankkia mahdollisimman laaja-alainen osaamispohja eri aloilta.

Vuosituhannen vaihteessa oli sitten jo useita tutkintoja ja eri kursseja suoritettuna. Ja siinä sivussa hankittu työkokemusta monelta eri alalta. Mukana rakennusteollisuutta, puusepänteollisuutta, kaupan kassan hommia, muita myyjän hommia, koulutustehtäviä opettajana, ohjelmointia, konsultointia sekä paljon muuta. Ikää ei ollut paljon, mutta paljon oli tehty ja opittu. Yksi jäi kuitenkin puuttumaan ja se oli rakentava palaute työtehtävien onnistumisesta.

Liian usein tilanne oli se, että taloudellinen tilanne ei salli työsuhteen jatkamista. Joo kyllähän minä sen ymmärsin. Firmalla ei ollut rahaa maksaa mulle palkkaa, mutta samalla voitiin ostaa pomoille uudet autot tai uusia koko myymälän kalustus. Ei mahtunut nuoren miehen ajatusmaailman, että miksi noin sai toimia. Minähän sen rahan olin osittain taloon tuonutkin; ihan omalla työlläni.

Hieno oli ideologia silloin. Nyt on opittu paljon uutta niin työnantajapuolella kuin tällä duunareiden joukossakin. Me duunarit olemme "myyneet" oman työpanoksemme yrityksen tuloksen toteuttamiseksi. Aivan yrityksen tuloksen tekemiseksi. Samalla nuo yritysten omistajat laittavat omia rahojaan likoon toisella puolella. He sijoittavat pääomaa saadakseen sille tietyn tuoton, ihan samoin kuin mekin puurramme saadaksemme palkkamme. Erona vain on se, että duunari tekee rahan omalla osaamisellaan ja uhraamalla osan ajastaan rahan saamiseksi. Sijoittaja laittaa rahan tekemään saman homman. Ei siinä hikipisarat paljon lentele. Niin paitsi silloin, kun kupla puhkeaa ja tuskanhiki nousee otsalle. Taas meni kymppitonni.

Vuodet ovat opettaneet minulle sen, että teinpä mitä tahansa, niin toisen palveluksessa en koskaan voi määrätä omaa työtahtiani tai työaikaani. Niin kauan kuin saamani raha on korvaus myydystä ajasta ja osaamisesta toisen tuotoksi, olen pelinappula markkinoiden pelikentällä. Heti kun uskallan ottaa vallan omiin käsiini ja tehdä sen "kymppitonnin" riskisijoituksen, voin tehdä mitä itse haluan ja silloin kuin itse haluan.

Suomessa eletään syvän taantuman aikaan, ja nyt jos koskaan on aika kunnioittaa perinteisiä arvoja. Meillä jokaisella on paljon tehtävää arvojen nostamisessa oikealle tasolle. Valitettavasti on todettava, että ihan kaikki eivät ole tätä ymmärtäneet.

Jos aiomme selvitä talouden ahdingosta on jokainen toimi ja työ tehtävä huolella ja ajatuksella. Itse henkilökohtaisesti olen pettynyt tilanteeseen, joka vallitsee mm lähiympäristössäni. Ihan kaikki eivät ole huomanneet miten tärkeää juuri nyt on keskittyä ja tarttua niihin pieniinkin asioihin ja hoitaa ne kuntoon.

Vastuullisuus on jo sinänsä yhteiskuntamme ja jokaisen perusarvo. Kun siihen sidotaan luontaisesti huolellisuus ja oma-aloitteisuus, niin saadaan aikaan paketti, joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli. Raha on asia, joka ohjaa toimintaa kaikkialla riippumatta siitä onko sitä vai ei. Se on itseisarvo, jona avulla toimintoja ylläpidetään ja kehitetään. Joskus sitä on enemmän ja joskus vähemmän. Toimet on vain suhteutettava rahan määrään.

Rahalla ei kuitenkaan hankita luottamusta tai usko yhteistoimintaan. Sillä luodaan pohja, jolle toimintaa rakennetaan. Luottamus hankitaan teoilla. Usko yhteistoimintaan rakennetaan luottamuksen pohjalta, kun kyetään osoittamaan, että kaikki tahot ovat vilpittömästi kiinnostuneita yhteistyöstä ja toiminnan kehittämisestä.

Esimerkkinä voisin kertoa muutaman vuoden takaisen tarinan taloyhtiömme ja käyttämämme kiinteistöhuollon yhteistyön päättymisestä ja siihen johtaneista syistä. Vuosikausia jatkunut kumppanuus vaikutti saaneen jostain potkua ja kaikki vaikutti siltä, että ostamamme palvelu kehittyy taloyhtiömme näkökulmasta oikeaan suuntaan. Valitettavasti vaihe oli ohimenevää. Noin vuoden kuluttua saimme todeta, että pikkuhiljaa erilaisia asioita jäi tekemättä. Työt saatiin hoidettua kunhan taloyhtiön hallinto jaksoi potkia huoltomiehiä töihin. Kun hallitus ei enää ehtinyt eikä oikein jaksanutkaan toimia ostetun palvelun työnjohtajana, päätimme keskustella asiasta kriisipalaverissa.

Palaverin jälkeen tilanne kohentui hetkeksi, kunnes alkoit taas heiketä. Teimme tuolloin taloyhtiössä ratkaisun, jonka perusteella annoimme kiinteistöhuollolle ensimmäisen ja ainoan varoituksen. Toiminta ei kuitenkaan muuttunut vaan jouduimme päättämään vuosikymmeniä jatkuneen yhteistyön.

Tässä oikeastaan tarinan opetus on se, että taantumassa kenelläkään ei ole varaa jäädä odottamaan, että asiat korjaantuvat. Eikä myöskään useaan otteeseen paimentaa jotakuta tekemään tehtävänsä. Mielestäni tilanne on sellainen, että kerran asiasta voidaan keskustella, jonka jälkeen asian on korjaannuttava tai sitten toimijaa on vaihdettava. Nyt on kuitenkin ostajan markkinat.

Herätkää miettimään, mikä on teidän tehtävänne kulloinkin ja miettikää mikä on oma osuutenne asioiden kuntoon saattamisessa. Suomen hallitus perää lauseellaan "Älä ruoki lamaa" kaikkia kansalaisia jatkamaan kuluttamista ja elämää kuten ennenkin.Se ei kuitenkaan tarkoita, että asiat voisi hoitaa hutiloiden tai välinpitämättömästi.

Arvot kunniaan.